Marko Lindfors Suomen Vahinkovakuutuksen toimitusjohtajaksi
Uutinen 1.5.2021
Suomen Vahinkovakuutus Oy:n hallitus on nimittänyt Marko Lindforsin yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi 1.5.2021 alkaen. Lindfors nousee tehtävään yhtiön sisältä liiketoiminnasta vastaavan johtajan tehtävästä.
”Suomen Vahinkovakuutus Oy on lyhyessä ajassa kasvanut merkittäväksi digitaaliseksi vahinkovakuuttajaksi ja saavuttanut 160 000 asiakkaan rajapyykin. Täysin digitaalisen yhtiön johtaminen vaatii perinteisestä poikkeavaa johtamisotetta ja eteenpäin katsovaa yrityskulttuurin rakentamista. Lindfors on ollut keskeisessä roolissa yhtiön menestymisessä ja jakaa hallituksen kanssa yhteisen vision tulevasta. Suomen Vahinkovakuutus on valmis uuteen strategiakauteen, jonka aikana yhtiö tulee voimakkaasti kasvattamaan ja laajentamaan liiketoimintaansa,” toteaa Suomen Vahinkovakuutuksen hallituksen puheenjohtaja Pekka Lemettinen.
”Tehtävänäni on uuden strategian mukaisesti viedä yhtiö voimakkaaseen kasvuun ja vahvistaa entisestään digitaalista toimintakonseptiamme. Olen saanut olla alusta asti mukana rakentamassa yhtiöstämme kilpailukykyisen toimijan yhdessä huippuosaajiemme kanssa. Uudessa roolissani pääsen jatkamaan yhtiön eteenpäin viemistä ja rakentamaan asiakkaillemme entistä parempia palveluja,” sanoo Marko Lindfors.
Lisätietoja:
Pekka Lemettinen, hallituksen puheenjohtaja, Suomen Vahinkovakuutus Oy, puh. 040 503 5411
pekka.lemettinen@poppankki.fi
Marko Lindfors, toimitusjohtaja, Suomen Vahinkovakuutus Oy,
puh. 040 595 9177, marko.lindfors@suomenvahinkovakuutus.fi
Suomen Vahinkovakuutus Oy on nopeasti kasvava suomalainen vakuutusyhtiö, joka tarjoaa kuluttajille edullisia ja reiluja vahinkovakuutuksia. Yhtiö tunnetaan mm. digitaalisesta toimintamallista ja aidosti kilometriperusteisesti hinnoitelluista ajoneuvovakuutuksista. Yhtiö palvelee yli 160 000 tyytyväistä asiakastaan joustavasti verkossa ja puhelimessa.
Suomen Vahinkovakuutuksen omistaa vakavarainen POP Pankki -ryhmä. Yhtiö tuottaa tällä hetkellä vakuutuspalveluita POP Vakuutus- ja Säästöpankin vakuutukset -brändeillä. Yhtiö on perustettu vuoden 2012 alussa.